No niin. Ihka ensimmäinen blogini on nyt luotu, ja pyhät päätökset säännöllisestä kirjoittamisesta siinä sivussa. Pitääkin katsoa, kuinka kauan onnistun olemaan itselleni uskollinen ;)

Täällä sitä ollaan, muuttolaatikoiden keskellä yhä ankeammaksi ja ankeammaksi käyvän asunnon seinien sisällä. Olen siis muuttamassa. Jos tietäisitte, kuinka mones kerta tämä on 22 vuotta kestäneen elämäni aikana, hämmästyisitte varmaan. Uskaltaisinko paljastaa? No, jos ei lasketa pikkutyttönä tapahtuneita kahta muuttoa, vaan kaikki aikuisena paikasta A paikkaan B siirtymiset, niin tuleva muuttoni on jo seitsemäs! Ja kaikki vieläpä parin vuoden aikana... Hmm. Mikähän minua vaivaa? Oikeasti. Olen niin äärettömän äkkipikainen ja hätäinen. Teen, enkä mieti, enkä viihdy paikoillani pitkään. Vaikka yritän luoda asunnosta näköiseni, muovata siitä turvallisen pikku pesän, kyllästyn kuitenkin. Toisaalta tuleva muutto on erilainen, sillä muutan ensimmäistä kertaa rivitaloon :) Se ajatus lämmittää. Kesäloma on vielä edessä, voin nauttia aamukahvit vaikka joka aamu pienellä takapihallani. Josta muuten on järvinäköala! Mahtavaa. Siitä olen ylpeä.

Muuttaminen on toisaalta äärettömän terapeuttista. Saa inventoida koko omaisuutensa, miettiä mitä säilyttää edelleen matkassaan, ja mitä viskaa armotta roskalaatikkoon. Tällä kertaa olin raaka. Vein roskiin laatikollisen hömppää: Cosmopolitan- ja Trendi-lehtiä esimerkiksi. Ajattelin selviäväni jo tässä vaiheessa ilman toisen ikuista uusien seksivinkkien repostelua ja toisen muotivinkkejä. Olenko siis kasvanut ihmisenä? Näin ehkä voisimme päätellä!

Seksivinkeistä tuli mieleeni eräs mies. Ihana mies. Upea mies. Seksikäs mies. Olen huomaamattani tainnut hieman ihastua. Hassu tunne, kun en tiedä missä mennään. Hän asuu eri paikkakunnalla, on reissutöissäkin vielä kaiken lisäksi. Miten voin siis olla varma, että hän keskittyy vain minuun? Entä jos hänellä onkin joka satamassa uusi nainen odottamassa? Outoa on, että aiemmissa suhteissani olen ollut taipuvaisuuteen mustasukkainen, mutta nyt en sitä ole. En vähemmässäkään määrin. Tai no, tietenkin vähän, mutta ns. "normaalilla" tavalla. Olenko siis kasvanut tälläkin saralla ihmisenä? Ehkä :) Kunhan saan muutettua, tuo ihana mies tulee luokseni. Pitääkin ehkä korkata uusi asunto oikein kunnolla ;)